Vuokko Nurmesniemi forever

Ulla-Maaria Koivula
2 min readSep 8, 2023

--

Olen ollut Vuokko Nurmesniemen perustaman Vuokko-merkin uskollinen ihailija jo vuosia. Kun elämässä on ollut erityinen juhlahetki, haastattelu tai häät, olen pukeutunut vuokkoon.

Kari Korkmanin kutsu Helsinki Design Weekin keräilijöiden myyntinäyttelyyn antoi minulle hyvän syyn koota yhteen hankkimani asut. Niitä löytyi yhteensä 27 kappaletta. Marimekkojakin on 12 kappaletta, mutta vuokot ovat omassa sarjassaan, jotain aivan muuta.

Vuokon töissä on läsnä tinkimätön, tunnistettava graafinen täydellisyys. Mallisto ei rönsyile vaan kulkee ajan halki pää pystyssä, kestäviä klassikoita kantaen.

Tämä on mahdollista asetelmassa, jossa taiteellinen visio kumpuaa yhdestä alkulähteestä, eikä sitä pääse heikentämään vaihtuvat omistajat tai toimitusjohtajat.

Vuokon suunnittelemat kankaat ja asut ovat omalta osaltaan olleet tärkeässä roolissa määrittelemässä ja ylläpitämässä Suomen sotienjälkeistä identiteettiä, jonka tehtävänä oli ja on pitää maa itsenäisenä ja omaleimaisena visuaalisten taiteiden avulla.

Vuokon klassikot ovat edelleen keräilijöiden aarteita. Valitsin omasta kokoelmastani 11 suosikkia eri vuosikymmeniltä ja pyysin apua nuoremmalta sukupolvelta niiden kuvaamiseksi.

Näin Vuokon linjaa dokumentoivat 14-vuotiaat ystävykset Isla Sotamaa ja Ella Engeström. Lämpimät terveisemme ja vilpittömät kiitoksemme Vuokko Nurmesniemelle.

Myllynkivi. Kuva: Ella Engeström. Malli: Isla Sotamaa

--

--

Ulla-Maaria Koivula
Ulla-Maaria Koivula

Written by Ulla-Maaria Koivula

Founder & CEO of ThingLink, education technology company for building visual learning environments in the cloud. Winner of UNESCO ICT in Education Prize.

No responses yet